:: wikimiki.org ::

Kaukasia

Kaukasia

Kaukasia on alue Euroopan ja Aasian rajalla, Mustanmeren ja Kaspianmeren välillä. Pohjoisessa lue rajoittuu Manytšin laaksoon ja etelässä Turkkiin ja Iraniin. Kaukasiasta erotetaan yleensä kolme osaa, jotka ovat Kaukasus, Etu-Kaukasia ja Taka-Kaukasia eli Transkaukasia. Kaukasiassa virtaavia suuria jokia ovat etelässä Rion ja Kura, ja pohjoisessa Kuban sekä Terek. Nimensä Kaukasia (ven. Kavkaz) on saanut Kaukasus-vuoristolta. Alueen maat ja kansat ovat varsin erilaisia uskonnoiltaan ja kieliltään, mikä on johtanut moniin konflikteihin. Alueella puhutaankin yli 40 erilaista kieltä, katso kaukasialaiset kielet.

Alueen maat

Itsenäiset valtiot:
- Venäjän federaatio
- Georgia
- Armenia
- Azerbaidžan Venäjän tasavallat:
- Pohjois-Ossetia
- Tšetšenia
- Ingušia
- Dagestan
- Kabardi-Balkaria
- Karatšai-Tšerkessia

Historia

- Arabien ja kažakkien väliset sodat.
- Venäjän keisarikunta laajeni Kaukasiaan 1800-luvulla
- Armenian kansanmurhat 1894–1896 ja 1915–1916 Ottomaanien toimesta. 1,5 miljoonaa armeenia tapettiin. Tapaus hiertää edelleen Armenian ja Turkin välejä Neuvostoliiton hajoaminen 1991 ja itsenäisten valtioiden muodostuminen. Tšetšenia julistautui itsenäiseksi, mutta se liitettiin takaisin Venäjään toisen Tšetšenian sodan jälkeen. Armenia ja Azerbaidžan kiistelevät Vuoristo-Karabahin alueesta, joka on Armenian miehittämä Azerbaidžanin osa, jossa asuu lähinnä armenialaisia. Luokka:Aasia Luokka:Eurooppa ja:カフカス

Mustameri

Mustameri on meri Kaakkois-Euroopan ja Vähän-Aasian välissä. Sen rantavaltiot ovat Turkki, Bulgaria, Romania, Ukraina, Venäjä ja Georgia. Suurimmat siihen laskevat joet ovat Tonava, Dnepr ja Don. Pohjoisesta Mustaanmereen työntyy Ukrainaan kuuluva Krimin niemimaa, jonka itäpuolelle jää Asovanmeri-niminen Mustanmeren lahti. Bosporinsalmi yhdistää Mustanmeren Välimereen.
Välimereen Välimereen Luokka:Meret ko:흑해 ja:黒海 th:ทะเลดำ

Turkki

Turkki on tasavalta, johon kuuluu suurin osa Etu-Aasiasta, mutta valtiosta kolme prosenttia sijaitsee pienellä alueella Euroopassa. Turkin ytimen muodostaa Anatolian niemimaa. Turkin väkiluku on noin 69 miljoonaa ja pinta-ala 780 580 neliökilometriä. Sen naapurimaat ovat Bulgaria, Kreikka, Syyria, Irak, Iran, Armenia, Azerbaidžan ja Georgia. Nykyinen Turkki muodosti pitkään ydinosan historiallisesta osmanien valtakunnasta. Nykyisen tasavallan perusti Kemal Atatürk vuonna 1923.

Historia

Turkin historia ulottuu pitkälle. Nykyisen Turkin alueella on todisteita ihmisen läsnäolosta jo paleoliittiselta kaudelta (noin 500 000–12 000 eaa). Monet antiikin Kreikan tärkeimmistä kaupungeista sijaitsivat nykyisen Turkin alueella, mm. Efesos, Troija, Smyrna (nyk. Izmir) ja Byzantion (nyk. Istanbul). Kreikkalaisten ja roomalaisten jättämiä muistomerkkejä on runsaasti. Niitä ei ole vain museoissa, vaan suurelta osin ne ovat alkuperäisillä paikoillaan. Islam saavutti vankan aseman Anatoliassa jo vuonna 1071. Bysantin valtakunnan islamilaisena seuraajana pidetty osmanien valtakunta aloitti vuosisatoja kestäneen mahtikautensa 1453, kun Konstantinopoli kaatui pitkän piirityksen jälkeen ja siitä tehtiin osmanien pääkaupunki. Osmanien valtakunta lakkasi olemasta vasta ensimmäisen maailmansodan päätyttyä. Kemal Atatürk perusti nykyaikaisen Turkin tasavallan 1923, jolloin pääkaupunki siirrettiin Konstantinopolista (Istanbulista) Ankaraan.

Politiikka

NATO-maa

Turkki liittyi sotilasliitto NATOon jo vuonna 1952. Vuoden 1996 alusta tuli vapaakauppasopimus voimaan Turkin ja Euroopan unionin välillä. Geopoliittisesti Turkkiin tulee öljy- ja maakaasuputkia Azerbaidžanista Georgian kautta. Sekä Azerbaidžan että Georgia ovat Yhdysvalloille ja Natolle myönteisiä maita ulkopolitiikaltaan, kun taas niiden rajanaapuri Armenia tukeutuu Venäjään. Turkin valtion yhtenäisyyden ongelmana ovat itsenäisyyteen pyrkivät kurdit, mikä saa Yhdysvallat ja EU:n suhtautumaan maltillisesti kurdien itsenäisyyspyrkimyksiin.

Turkin EU-jäsenyysneuvottelut

Turkki on hyväksytty EU-jäsenehdokkaaksi Helsingin huippukokouksessa 1999, ja jäsenyysneuvottelut alkoivat 3. elokuuta 2005. EU:n puheenjohtajamaa Itävalta vastusti neuvottelujen aloittamista viimeiseen asti, mutta myöntyi kun samalla päätettiin aloittaa jäsenyysneuvottelut myös Kroatian kanssa. Turkin jäsenyysneuvottelut tulevat kestämään pitkään, ja ennen niiden päättymistä Kyproksen tilanteeseen tulee löytyä ratkaisu. Suomen pääministeri Matti Vanhasen mukaan Turkin EU-jäsenyys olisi mahdollista vuonna 2015 ja Itävallan liittokansleri Wolfgang Schüsselin mukaan neuvottelut tulevat kestämään ainakin 20 vuotta, eikä lopputulos, jäsenyys, ole mitenkään itsestään selvä. Sen sijaan puhemies Paavo Lipposen mukaan Turkista tulee varmasti "jollakin aikavälillä" EU:n jäsen. Ulkoasiainministeri Erkki Tuomioja puolestaan verkkosivullaan arvioi ajaksi 15-20 vuotta.

Turkin jäsenyyden esteitä

Pohjois-Kyproksen turkkilainen vähemmistö Turkin EU-jäsenyyden tiellä on kuitenkin monia avoimia kysymyksiä: Kyproksen tilanne tullaan varmasti ottamaan esiin ainakin Kreikan ja Kyproksen tasavallan tahoilta. Periaatteessa Turkin pitäisi tunnustaa EU:n jäsenmaa Kypros rajoineen, jolloin Turkki joutuisi luopumaan tunnustamansa Pohjois-Kyproksella sijaitsevan Pohjois-Kyproksen turkkilaistasavallan tunnustamisesta ja tukemisesta, minkä vuoksi turkkilainen puoli ajautuisi ilman neuvotteluja Kyproksen kreikkalaisen enemmistön valtaan. Kyproksen turkkilaiset kannattivat kansanäänestyksessä Kyproksen liittovaltioksi muuttavaa Kofi Annanin suunnitelmaa, kun taas Kyproksen kreikkalaiset torjuivat suunnitelman, jolloin saaren kysymys jäi edelleen ratkaisematta. EU:n yhteisen maatalouspolitiikan ja nettomaksujen ongelma Toinen Turkissa esitetty näkökulma on se, ettei EU kuitenkaan myöntäisi turkkilaisille työvoiman vapaaseen liikkumiseen kuuluvaa oikeutta EU:n sisämarkkinoilla, ja ettei Turkkia hyväksyttäisi Euroopan unionin yhteiseen maatalouspolitiikkaan (CAP), koska Euroopan unionissa ei ole ratkaistu nettomaksuosuuksiin ja maataloustukeen liittyviä kysymyksiä. Turkkilaisista edelleen noin 30%:ia saa elantonsa maataloudesta, joten EU:n kaikkien rakennetukien tarve Turkkia varten olisi huomattavan suuri. Kurdit ja armenialaiset Turkki puoletaan käsittellee Kreikan osuutta terroristijärjestö PKKn tukemisessa. Kyproksen tasavallan tunnustamisen vaatiminen onkin ollut esillä mm. Ranskan taholta - tosin tähän vaikuttanee suuresti hallitsevan UMP-puolueen sisäinen valtataistelu, sillä molemmat pääehdokkaat de Villepin ja Sarkozy yrittävät Turkki-kortilla vahvistaa asemiaan tulevassa presidentinvaalikampanjassaan. Saksassa kristillisdemokraattien (CDU/CSU) kansleriehdokas Angela Merkel epäonnistui vaalikampanjansa viime metreillä todennäköisesti juuri siitä syystä, että hän luotti liikaa Turkin EU-jäsenyyttä vastustavien tukeen vaaleissa. Turkkilaisista noin 1/5 osa on kurdeja, joiden oikeutta omaan kieleen ja kulttuuriin on parannettu ihimsoikeuskysymyksenä osanan Turkin EU-jäsenyysneuvotteluja. Turkissa on myös armenialaisia, jotka vaalivat edelleen vuoden 1916 armenialaisten kansanmurhan muistoa eivätkä suhtaudu Turkkiin valtiona tai turkkilaiseen enemmistöön myönteisesti. Armenia hakee tukensa Venäjältä vastustaakseen turkinsukuisten azereiden Azerbaidžania. Azerbaidžan puolestaan on NATO-myönteinen ja transatlanttinen Georgian kanssa. Pohjois-Georgiassa olevat kapinalliset ovat puolestaan olleet Venäjän tukemia. Mustafa Kemalin perinteen kieltäminen nationalismina Euroopan parlamentin taholta on esitetty viime aikoina vaatimuksia "kemalistisen, nationalistisen" politiikan hylkäämisestä, autonomian myöntämisestä Koillis-Turkin kurdiväestölle sekä neuvotteluiden aloittamisesta terroristijärjestö PKK:n kanssa. Näihin vaatimuksiin on suhtauduttu tyrmistyen jopa erittäin EU-myönteisissäkin piireissä. Varsinkin vaatimusta luopua Atatürkin perinnöstä valtion ideologisena pohjana on pidetty erityisen loukkaavana. Myöhemmin europarlamentin edustaja Andrew Duff joutui pyytämään kommenttejaan anteeksi. Turkin media toi esille erityisesti Duff´in nimityksen "Officer of the British Empire" -tittelillä. Useat poliittiset tahot ovatkin nimittäneet kommentteja imperialistisen ajan jälkikaiuiksi. Turkin valtioidea on maallinen ja nykyaikaistuva valtio, minkä armeija veto-oikeudella takaa siinä tapauksessa, että demokraattinen kehitys johtaisi islamismiin. Tässä mielessä malli muistuttaa latinalaisten sotilasdiktatuurien mallia, missä demokratialla on armeijan asettamat reunaehdot.

EU-maiden linjauksia

EU - avoin länsimainen organisaatio kaikille Euroopan unioni yritetään pitää periaatteessa kaikille halukkaille vapaana järjestönä, kunhan jäseniksi haluavat maat täyttävät sen ehdot. Käytännössä itälaajenemisen ongelmaksi muodostuu uusien väkirikkaiden, köyhien tai maatalousvalaisten maiden liittyminen Euroopan unioniin, koska ne tarvitsisivat vastineeksi EU:n sisämarkkinaan liittymiselle mittavaa rakennetukea Euroopan unionin rakennerahastoista, mikä aiheuttaisi Euroopan unionin jäsenmaksujen suurenemista. Tämä vaikuttaisi erityisesti EU:n nettomaksajamaihin. Saksan kristillis- ja sosialidemokraatit Saksassa, mikä on merkittävä EU:n nettomaksaja on kahdenlaisia mielipiteitä. Sosialidemokraatit näkevät EU:n laajenemisen periaatteessa suurena hankkeena, minkä kustannukset pystytään kantamaan. Toisaalta kristillisdemokraateissa on niitä, jotka laskevat itälaajenemisen ja myös sitä kautta nettomaksujen lisääntymisen sekä näkevät, ettei Turkin pitäisi ainakaan pikaisesti liittyä Euroopan unioniin, mutta sille voitaisiin myöntää kauppapoliittinen erityisasema. Tätä näkemystä on kannattanut mm. Saksan liittotasavallan tuleva kristillisdemokraattinen liittokansleri Angela Merkel. Turkki oli Saksan ja Itävalta-Unkarin liittolainen ensimmäisessä maailmansodassa ja Saksassa on 1960- ja 1970-luvuilta peräisin oleva merkittävä turkkilaisvähemmistö, joten Turkin integroiminen on toisaalta myös Saksan intresseissä. Ranskan kanta Ranskan kannalta Turkin EU-jäsenyys ei ole tärkeä, mutta Ranska tukee Romaniaa ja sitä kautta myös Romanialle aikaisemmin kuuluneen Bessarabian, entisen Moldovian neuvostotasavallan, nykyisen Moldovan mahdollista EU-jäsenyyttä, mikä auttaisi ratkaisemaan Transdnestrian kriisiä. Puola puolestaan pitää Ukrainan EU-jäsenyyttä tärkeänä. Lech Walesan 2004 kiteyttämänä:"Puola ei voi olla vapaa, ellei Ukraina ole itsenäinen" (Venäjän vaikutuksesta). Ukrainan ja Turkin EU-jäsenyydet kilpailisivat keskenään nettomaksuista EU:n budjetissa, joten itälaajenemisen sisällöistä on eriäviä mielipiteitä. Suomalaisia mielipiteitä Suomessa on-line gallupeissa noin 70%:ia vastaajista ei ole kannattanut Turkin EU-jäsenyyttä, kun taas Taloustutkimuksen gallupin mukaan 3/4 suhtautuu asiaan myönteisesti. Turkin EU-jäsenyyttä edistää EU:n komissiossa laajentumiskomissaari Olli Rehn. Matti Vanhasen hallituksen virallinen kanta neuvotteluihin Turkin EU-jäsenyydestä on myönteinen.

Maakunnat

Turkin maakunnat Turkin maakunnat Turkin pääkaupunki on Ankara. Suurin kaupunki on Istanbul. Turkki jaetaan 81:n maakuntaan (il, monikossa iller).

- Adana
- Adıyaman
- Afyonkarahisar
- Ağrı
- Aksaray
- Amasya
- Ankara
- Antalya
- Ardahan
- Artvin
- Aydın
- Balıkesir
- Bartin
- Batman
- Bayburt
- Bilecik
- Bingöl
- Bitlis
- Bolu
- Burdur Province
- Bursa
- Çanakkale
- Çankırı
- Çorum
- Denizli
- Diyarbakır
- Düzce

- Edirne
- Elazığ
- Erzincan
- Erzurum
- Eskişehir
- Gaziantep
- Giresun
- Gümüshane
- Hakkari
- Hatay
- Iğdır
- Isparta
- İstanbul
- İzmir
- Kahramanmaraş
- Karabük
- Karaman
- Kars
- Kastamonu
- Kayseri
- Kilis
- Kırıkkale
- Kırklareli
- Kırşehir
- Kocaeli
- Konya
- Kütahya

- Malatya
- Manisa
- Mardin
- Mersin
- Muğla
- Muş
- Nevşehir
- Niğde
- Ordu
- Osmaniye
- Rize
- Sakarya
- Samsun
- Şanlıurfa
- Siirt
- Sinop
- Şırnak
- Sivas
- Tekirdağ
- Tokat
- Trabzon
- Tunceli
- Uşak
- Van
- Yalova
- Yozgat
- Zonguldak

Maantiede

Turkin maantiede Turkin maantiede Kansainväliseltä avaruusasemalta kuvattuna]] Vuoret hallitsevat Turkin maisemia. Ne ovat osa suurta vuoristosysteemiä, joka kulkee kohti länttä Iranista aina Keski-Eurooppaan asti. Alue on maanjäristysvyöhykettä. Turkin eurooppalaiselle osalle ovat ominaisia hedelmälliset, kumpuilevat tasangot, joita ympäröivät matalat vuoret. Aasian puolella Anatolian läntistä osaa hallitsevat useat pitkät vuoristoharjanteet, joiden välissä on syviä laaksoja. Tämä laaja keskusylänkö jakautuu useammaksi altaaksi, joista suurin on täynnä suolajärviä ja sammuneita tulivuoria. Anatolian pohjoispuolella Pontiset vuoret kohoavat Taurusvuoriston kolmena suurena haarana kulkien Välimeren rannikon suuntaisina. Tämän vuoristomaan länsi- ja itäpuolella on alankoja. Idempänä kohoaa vieläkin korkeampi vuoristo, jonka korkein kohta on Ararat. Sen massiivinen keila kohoaa 5 165 metrin korkeuteen Armenian raja-alueella. Sieltä lounaaseen on suuri Van -järvi. Järveä ympäröivät sammuneet tulivuoret, joista muutamissa on kraatterijärviä. Maisema viettää jyrkästi kohti Syyrian rajaa etelässä ja vaihtuu tasangoiksi, joita Tigris- ja Eufrat-joet ovat muodostaneet yläjuoksuilleen. Välimeren, Egeanmeren ja Marmaranmeren rannikoilla kesät ovat kuumia ja kuivia ja talvet leutoja ja sateisia. Suurin osa sateista tulee marras-helmikuussa. Keskikesällä lämpötilat nousevat yli 30 celsiusasteeseen, mutta merituulet vilvoittavat. Suurin osa maan hedelmistä, vihanneksista, puuvillasta, viljasta ja tupakasta kasvatetaan rannikkovyöhykkeellä. Banaanit kasvavat ainoastaan Välimeren alueella. Mustanmeren rannikolla vallitsee viileämpi ja sateisempi meri-ilmasto. Asukkaat viljelevät muun muassa maissia, riisiä, ohraa, perunaa, sokerijuurikasta, sipuleita ja hamppua. Ympärivuotiset sateet ja leuto ilmasto mahdollistavat myös teen ja hasselpähkinöiden viljelyn, erityisesti alueen itäosissa. Maan sisäosien ylängöillä on mannerilmasto: kesät ovat kuumia ja vähäsateisia ja talvet kylmiä ja lumisia. Ylänkö on suhteellisen tasaista, mutta siellä täällä horisontissa häämöttää vuorenhuippuja, joilla saattaa olla kesälläkin lunta. Maanviljelys ja karjanhoito ovat tärkeitä tulonlähteitä. Alueella kasvatetaan vehnää, papuja, perunoita, sokerijuurikasta ja paikoitellen viinirypäleitä.

Väestöjakauma

Suurin osa Turkin väestöstä puhuu äidinkielenään turkkilaiskielten ryhmään kuuluvaa turkin kieltä. Maan kaakkoisosissa on paljon kurdeja. Muita suuria vähemmistöryhmiä ovat mm. tsherkessit, arabit, lazit, assyrialaiset ja romanit. Valtauskonto on islam: 99,8 prosenttia on muslimeja. Maltillisen, sunnilaisen islamin ohella maassa on yli kymmenen miljoonaa alevi-muslimia. Sunnilaisen islamin lisäksi myös juutalaisuudella sekä ortodoksisella ja Armenian gregoriaanisella kirkolla on tunnustettu asema eli näihin uskontokuntiin kuuluvilla on muun muassa oikeus uskonnonopetukseen kouluissa.

Kulttuuri

Turkki oli kolmas jalkapallon MM-kisoissa 2002. Turkkilainen Sertab Erner voitti Eurovision laulukilpailun 2003 kappaleellaan Every Way That I Can, joten vuoden 2004 Euroviisut järjestettiin Istanbulissa.

Merkittävimmät luonnonvarat

- kivihiili
- antimoni
- elohopea
- kupari
- rikki
- rautamalmi

Rahauudistus

Rahauudistuksessa 1. tammikuuta 2005 Turkin vanhasta lirasta (valuuttatunnus TL tai TRL, Türk Lirasi) poistettiin kuusi nollaa ja saatiin näin Turkin uusi liira (YTL, Yeni Türk Lirasi). Uusi liira jakautuu 100 uuteen kurusiin (Yeni Kurus). Uusien kolikoiden arvot ovat 1, 5, 10, 25 ja 50 YKr ja 1 liira. Uudet setelit ovat 1, 5, 10, 20, 50 ja 100 YTL. Vuoden 2005 marraskuussa 1 EUR = 1,60 YTL ja 1 USD = 1,36 YTL.

Linkit

- [http://maps.google.com/maps?ll=38.993572,35.288086&spn=7.580501,16.215820&z=11&t=h&hl=en Turkki Google Mapsissa] Luokka:Turkki ms:Turki zh-min-nan:Türkiye ko:터키 ja:トルコ simple:Turkey th:ประเทศตุรกี

Iran

Iranin islamilainen tasavalta on Lähi-idässä sijaitseva islamilainen valtio, jonka pääkaupunki on Teheran. Sen naapurivaltioita ovat Afganistan, Armenia, Azerbaidžan, Irak, Pakistan, Turkki ja Turkmenistan.

Historia

Iranin aikaisempi nimi on Persia, joka on historiallinen valtio, itsenäistyttyään jo 612 eaa. Persian valloittivat Aleksanteri Suuri vuonna 330 eaa, ja se kävi monia sotia Roomaa ja Bysanttia vastaan. Arabit valloittivat Persian vuonna 639. 21. maaliskuuta 1935 Persia vaihtoi virallisesti nimensä Iraniksi. Vuonna 1979 maassa tehtiin islamilainen vallankumous, jossa Irania itsevaltiaasti hallinnut šaahi syrjäytettiin ja perustettiin pappisvaltaisesti johdettu islamilainen valtio. Tärkein henkilö vallankumouksessa oli Ajatollah Khomeini, joka palasi maanpaosta Iraniin 1. helmikuuta 1979 vallankumouksen jo ollessa käynnissä ja otti vallan 11. helmikuuta. Iranin suhteet länsimaihin huononivat nopeasti mm. Teheranin panttivankikriisin vuoksi, jossa pidettiin vankeina Yhdysvaltain lähetystön henkilökuntaa ja vaadittiin šaahin palauttamista Iraniin tuomittavaksi.

Politiikka

Iranin presidentti valitaan joka neljäs vuosi, mutta ehdokkaina ovat vain ylimmän hengellisen johtajan neuvoston kautta hyväksymät ehdokkaat. Parlamentti on 290-paikkainen, enemmistönä ovat vanhoilliset (159 paikkaa, uudistusmielisillä noin 40 paikkaa). Valvojien neuvosto koostuu kuudesta islamilaisen lain asiantuntijasta ja sen tehtävänä on valvoa vaaleja ja hyväksyy parlamentin jo hyväksymät lait. Vuoden 2004 parlamenttivaaleissa valvojien neuvosto eväsi ehdokkuuden reilulta 2000 uudistusmielisten ehdokkaalta. Parlamentissa on kiintiöpaikat uskonnolisten vähemmistöjen edustajille, yhteensä neljä paikkaa jakautuneina seuraavsti: armenialaisille kristityille kaksi, juutalaisille ja zarathustralaisille yksi jaettu paikka ja assyrialaisille ja Kaldean katolisille myös yksi jaettu paikka.

Hallinnollinen jako

Iranissa on 30 maakuntaa (ostan-haa, yksikkö - ostan)

Maantiede

Teheranin panttivankikriisin

Talous

Väestöjakauma

2/3 Iranin väestöstä on arjalaista alkuperää ja puhuu jotain indo-arjalaista kieltä, kuitenkin vain persia arabialaisilla kirjaimilla kirjoitettuna on virallinen kieli. Tärkeimmät indo-arjalaiset ryhmät ovat persialaiset (32%), gilakit ja mazandaranit (10%), kurdit (11%), lurit (2%) ja balokit (2%). Pääosa loppuväestöstä on turkkilaissukuisia: azerit (45%) ja turkmeenit (2%). Mutta myös arabit (1%), armenialaiset, juutalaiset, assyrialaiset ja muita. Koraanin kielenä käytettävää arabiaa opetaan kouluissa. 89% iranilaisista on shiiamuslimeja, joka on myös virallinen valtionuskonto. 10 % kuluu sunneihin, jotka ovat enemmistönä useimmissa muissa Islamin uskoisissa maissa. Virallisesti tunnustettuja vähemmistöuskontoja ovat juutalaisuus, kristinusko ja zarathustralaisuuden mutta myös Iranista lähtöisin olevien Baha'i-uskon kannattajia on.

Kulttuuri

Merkittävimmät luonnonvarat

- öljy
- maakaasu
- kivihiili
- kromi
- rautamalmi
- kupari
- lyijy
- rikki

Merkittävimmät vientituotteet

- öljy
- maakaasu Luokka:Iran ms:Iran zh-min-nan:Iran ko:이란 ja:イラン simple:Iran th:ประเทศอิหร่าน

Kaukasus

Kaukasus on 1100 km pitkä vuorijono Itä-Euroopassa ja Länsi-Aasiassa Mustanmeren ja Kaspianmeren välissä. Vuoristoa ympäröivää aluetta kutsutaan Kaukasiaksi. Kaukasus koostuu kahdesta vuorijonosta, suuremmasta pohjoisemmasta ja pienemmästä eteläisestä. Suuremman Kaukasuksen vedenjakajaa on perinteisesti pidetty Euroopan ja Aasian rajana, aasialaisvaikutteet alueella ovat kuitenkin voimakkaat ja vuorijonot nimetään yleensä aasialaisiksi. Suuremman vuorijonon eteläpuolta nimitetään Kaukasiaksi (useilla muilla kielillä Transkaukasukseksi, jossa trans- merkitsee toiselle puolella). Vuorijono ulottuu Taman niemimaalta, joka erottaa Asovanmeren Mustasta merestä, Aspheronin niemimaalle Kaspianmeressä Bakun satamakaupungin kohdalla. Kaukasuksen etelärinteet ovat jyrkemmät kuin pohjoiset. Vuorijono on melko kapea, päistään vain noin 160 km. Korkeimmilla huipuilla on pysyvä lumipeite. Kokonaisuudessaan vuoristossa on yli 2000 jäätikköä, joista 7/10 viileämmillä pohjoisrinteillä. Kaukasuksen korkein huippu on Elbrus (5642 m). Kreikkalaisessa mytologiassa Kaukasus oli yksi maailmaa kannattelevista pilareista. Zeus kahlitsi siihen Prometheuksen. Roomalainen runoilija Publius Ovidius Naso sijoitti Kaukasuksen skyyttien maahan ja kuvaili sitä kylmäksi ja kiviseksi vuoreksi ja nälän tunnusmerkiksi.

Huippuja

skyyttien
- Elbrus (5 642 m)
- Dytštau (5 203 m)
- Škhara (5 168 m)
- Kasbek (5 047 m)
- Usba (4 695 m)
- Uilpata (4 638 m)
- Tebulosmta (4 493 m)
- Satšdag (4 243 m)
- Dombai (4 046 m) Luokka:Vuoristot ja:カフカス山脈

Kura

Kura (georgiaksi Mtkvari, azeriksi Kür) on joki Kaukasuksella. Sen lähde on Itä-Turkissa, mistä se virtaa Georgian kautta Azerbaidžaniin ja liittyy Araks -jokeen laskien Kaspianmereen. Joen pituus on 1364 km. Nimi Kura ei johdu joen kuraisuudesta, vaan on otettu nimestä Kuroš, joka on kuningas Kyyros II Suuren persialainen ääntämistapa. Vanhoissa dokumenteissa joki tunnetaan nimellä Cyrus. Joen georgialainen nimi Mtkvari tarkoittaa "hidasta". Luokka:Turkin joet Luokka:Georgian joet Luokka:Azerbaidžanin joet

Terek

Terek on joki Pohjois-Kaukasiassa Georgian ja Venäjän federaatioon kuuluvien Pohjois-Ossetian, Tšetšenian ja Dagestanin alueilla. Terek on 623 km pitkä ja sen vesistöalue on noin 60 000 km². Terek saa alkunsa Geogrian puolelta Kaukasusvuoristosta Kazbekin lounaisrinteeltä. Sieltä se virtaa ensin pohjoiseen ja puhkaisee Kaukasuksen pohjoisharjanteen Darielin solassa. Tämän jälkeen se virtaa halki Pohjois-Ossetian, jonka alueella se muuttuu vuoristojoesta tasankojoeksi. Pohjois-Ossetian pohjoisosassa se kääntyy itään ja virtaa sitten Tšetšenian ja Dagestanin pohjoisosien halki Kaspianmereen, jossa se muodostaa 100 km pitkän suiston. Suiston halki virtaavien suuhaarojen nimet ovat Novyi Terek, Staryi Terek ja Tatovka. Terekin merkittävämmät sivujoet ovat Ardon, Uruh, Malka ja Sunža. Joessa on voimalaitoksia. Merkittävimmät kaupungit joen varrella ovat Vladikavkaz, Mozdok ja Kizljar.

Katso myös

- Terekin kuvermentti Luokka:Venäjän joet Luokka:Georgia Luokka:Dagestan Luokka:Ossetia Luokka:Tšetšenia Luokka:Kaukasia ja:テレク川

Kaukasus

Huippuja

Venäjä

Venäjän federaatio (Россия, Rossija) on pinta-alaltaan maailman suurin valtio, joka ulottuu sekä Euroopan että Aasian alueelle. Venäjän naapurimaita ovat Norja, Suomi, Viro, Latvia, Liettua, Puola, Valko-Venäjä, Ukraina, Georgia, Azerbaidžan, Kazakstan, Kiina, Mongolia, Pohjois-Korea ja Japani (ei maarajaa). Venäjällä on rantaviivaa Pohjoiselle jäämerelle, Tyynellemerelle, Itämerelle, Mustallemerelle ja Kaspianmerelle.

Historia

Pääartikkeli: Venäjän historia Nestorin kronikan mukaan Venäjän perusti Skandinaviasta tullut varjagi, Rurik. Ensimmäinen Venäjä perustettiin Kiovaan ja se oli Ukraina. Toinen Venäjä on Moskovan suuriruhtinaskunnan ympärille mongolimiehityksen aikana muodostunut auktokraattinen valtio. Venäjä on Suomen itänaapuri, mistä johtuen Suomella ja Venäjällä on pitkä yhteinen historia. Suomi oli Venäjän keisarikunnan autonominen osa vuosina 1809–1917. Keisarikunta lakkasi vuoden 1917 vallankumouksissa eikä väliaikainen hallitus kyennyt säilyttämään kokonaisuutta. Bolšekivit muodostivat Venäjän federaation johdolla Neuvostoliiton 1922, mikä oli alueiltaan pienempi kuin Venäjän keisarikunta. Vuonna 1991, Neuvostoliiton purkautuessa ja korvautuessa entisten neuvostotasavaltojen välisten suhteiden osalta Itsenäisten valtioiden yhteisöllä, Venäjästä tuli jälleen oma valtionsa, Venäjän federaatio.

Politiikka

Pääartikkeli: Venäjän politiikka Venäjän valtiomuoto on federaatio eli liittovaltio. Venäjän valtionpäämies on presidentti, joka valitaan neljäksi vuodeksi kerrallaan. Presidentin toimikausien määrä on rajoitettu kahteen peräkkäiseen kauteen. Presidentti nimittää korkeimmat virkamiehet sekä pääministerin, jonka duuma hyväksyy. Lainsäädäntövalta Venäjällä kuuluu kaksikamariselle parlamentille eli liittokokoukselle. Parlamentin ylähuoneeseen, liittoneuvostoon, valitaan 178 edustajaa, kaksi kultakin 89 alueelta. Alahuone eli duuma koostuu 450 edustajasta. Näistä puolet valitaan yksittäisistä vaalipiireistä suoralla kansanvaalilla ja puolet maanlaajuisilta listoilta suhteellisella vaalilla. Parlamenttiedustajien kaudet ovat neljän vuoden mittaisia.

Ihmisoikeusrikokset

Lukuisat ihmisoikeusjärjestöt ovat syyttäneet Venäjää Tšetšeniassa ja Ingušiassa tehdyistä ihmisoikeurikoksista. Amnestyn mukaan räikeisiin ihmisoikeusrikoksiin kuuluu muun muassa Venäjän viranomaisten harjoittama kidutus, sieppaukset ja salaiset pidätykset. Ihmisiä kerrotaan pidätetyn mielivaltaisesti ja pidetyn eristettyinä, jotta heiltä saataisiin tunnustus rikoksiin, joita he eivät ole tehneet.

Venäjän federaation subjektit

Pääartikkeli: Venäjän osat Venäjän federaation koostuu 88 liittovaltiosubjektista. Niitä pyritään hallinnoimaan seitsemän liittovaltiopiirin (федеральный округ, federal'nyj okrug) ryhmissä. Jako liittovaltiopiireihin ei perustu Venäjän federaation perustuslakiin ja on siksi hallinnon itsensä luoma tapa koordinoida alueita. Liittovaltiopiirit eivät ole Venäjän federaation yhdessä muodostavia osia, liittovaltiosubjekteja. Vastaavanlainen tapa Neuvostoliitossa perustui neuvostotasavaltojen rajat ylittäviin taloussuunnittelualueisiin, mikä ei sekään perustunut perustuslakiin, vaan koordinaation vuoksi kansantalouden keskussuunnittelun kautta omaksuttuun hallintokäytäntöön. Näistä laajin itsehallinto on 21 tasavallalla (республика, respublika), joilla on muun muassa omat perustuslakinsa, minkä tulee olla sopusoinnussa Venäjän federaation perustuslain kanssa. Tasavaltojen lisäksi federaatiossa on 7 aluepiiriä (край, kraj) sekä 48 aluetta (область, oblast'). Eräiden aluepiirien ja alueiden sisällä sijaitsevat vielä 9 autonomista piirikuntaa (автономный округ, avtonomnyj okrug) sekä yksi autonominen alue (автономная область, avtonomnaja oblast'). Kaksi kaupunkia, Pietari ja Moskova, ovat itsessään liittovaltiosubjekteja ilman ympäröiviä oblasteja, Leningradin oblastia tai Moskovan oblastia. Muissa suurissa kaupungeissa oblastiin kuuluu sekä itse kaupunki että sitä ympäröivä seutu.

Maantiede

Pääartikkeli Venäjän maantiede Venäjän korkein kohta on Mt. Elbrus (Gora El-brus) 5 633 m. Venäjän suurimmat, yli miljoonan asukkaan kaupungit asukaslukuineen:
- Moskova (Москва), 10,1 milj.
- Pietari (Санкт-Петербург), 4,6 milj.
- Novosibirsk (Новосибирск), 1,4 milj.
- Nižni Novgorod (Нижний Новгород), 1,3 milj.
- Jekaterinburg (Екатеринбург), 1,3 milj.
- Samara (Самара), 1,2 milj.
- Omsk (Омск), 1,1 milj.
- Kazan (Казань), 1,1 milj.
- Tšeljabinsk (Челябинск), 1,1 milj.
- Rostov-na-Donu (Ростов-на-Дону), 1,1 milj.
- Ufa (Уфа), 1,0 milj.
- Volgograd (Волгоград), 1,0 milj.
- Perm (Пермь), 1,0 milj. Katso myös: Luettelo Venäjän kaupungeista

Venäjän alueet

Tasavallat

Luettelo Venäjän kaupungeista Luettelo Venäjän kaupungeista #Adygeia (Адыгея) #Altai (Алтай) #Baškortostan, Baškiria (Башкортостан) #Burjatia (Бурятия) #Dagestan (Дагестан) #Ingušia (Ингушская) #Kabardi-Balkaria (Кабардино-Балкарская) #Kalmukia (Калмыкия) #Karatšai-Tšerkessia (Карачаево-Черкессия) #Karjala (Карелия) #Komi (Коми) #Mari (Марий-Эл) #Mordva (Мордовия) #Saha (Jakutia) (Саха (Якутия)) #Pohjois-Ossetia (Северная Осетия) #Tatarstan (Tataria) (Татарстан) #Tuva (Тува) #Udmurtia (Удмуртия) #Hakassia (Хакасия) #Tšetšenia (Чечня) #Tšuvassia (Чувашия)

Aluepiirit

- Altai (Алтайский)
- Habarovsk (Хабаровский)
- Krasnodar (Краснодарский)
- Krasnojarsk (Красноярский)
- Perm
- Primorje (Приморский)
- Stavropol (Ставропольский)

Alueet

- Amur
- Arkangeli
- Astrahan
- Belgorod
- Brjansk
- Irkutsk
- Ivanovo
- Jaroslavl
- Kaliningrad
- Kaluga
- Kamtšatka
- Kemerovo
- Kirov
- Kostroma
- Kurgan
- Kursk
- Leningrad

- Lipetsk
- Magadan
- Moskova
- Murmansk
- Nižni Novgorod
- Novgorod
- Novosibirsk
- Omsk
- Orenburg
- Orel
- Penza
- Pihkova (Pskov)
- Rjazan
- Rostov
- Samara
- Sahalin

- Saratov
- Smolensk
- Sverdlovsk
- Tambov
- Tjumen
- Tomsk
- Tšeljabinsk
- Tšita
- Tula
- Tver
- Uljanovsk
- Vladimir
- Volgograd
- Vologda
- Voronež

Liittovaltion kaupungit

- Moskova
- Pietari

Autonominen alue

- Juutalaisten autonominen alue (Еврейская автономная область)

Autonomiset piirikunnat

- Agin-Burjatia (Агин-Бурятия, Агинский-Бурятский автономный округ)
- Evenkia (Эвенкия, Эвенкийский автономный округ)
- Hanti-Mansia (Ханты-Мансия, Ханты-Мансийский автономный округ)
- Jamalin Nenetsia (Ямало-Ненеция, Ямало-Ненецкий автономный округ)
- Korjakia (Корякия, Корякский автономный округ)
- Nenetsia (Ненеция, Ненецкий автономный округ)
- Taimyr (Таймырия (Долгано-Ненеция), Таймырский (Долгано-Ненецкий) автономный округ)
- Tšukotka (Чукотка, Чукотский автономный округ)
- Ust-Ordan Burjatia (Усть-Ордин-Бурятия, Усть-Ордынский Бурятский автономный округ)

Talous

Pääartikkeli Venäjän talous Venäjän bruttokansantuote on ostovoimalla korjattuna maailman 10. suurin, mutta suuren väkiluvun takia se on henkilöä kohden melko alhainen. Bruttokansantuote romahti 45 % Neuvostoliiton romahduksen jälkeen 1991. Vuosina 1999-2002 kasvu on ollut 6 % vuodessa ja sitä on siivittänyt korkea öljyn hinta. Öljyn, kaasun, metallien ja puutavaran vienti tuo 80 % vientituloista. Venäjällä on runsaasti luonnonvaroja, korkeasti koulutettu väestö ja laaja teollisuuspohja. Venäjä on lähes velaton. Maan ulkomaanvelka on vain 28% BKT:sta, kun se vielä 1998 oli 90%. Venäjän tärkeitä viljelyskasveja ovat vehnä, ruis, kaura, peruna ja pellava. Mustanmeren koilispuolella viljellään tupakkaa, viiniä, puuvillaa, teetä ja hedelmiä. Kuivilla alueilla laidunnetaan lampaita, ja pohjoisella tundralla harjoitetaan poronhoitoa. Siperian taigalla metsätalous on tärkeä toimeentulon lähde. Venäjä on merkittävä kalastusvaltio. Tärkeitä kalastussatamia ovat Murmansk, Arkangeli, sekä Kaukoidän satamat Tyynenmeren rannalla.

Väestö

Pääartikkeli: Venäjän väestö Venäjä on valtavan pinta-alansa vuoksi verrattain harvaan asuttu maa, vaikka sen väkiluku on maailman 7. suurin. Väestö on keskittynyt maan länsi- ja lounaisosaan. Yleisesti ottaen 60. leveyspiirin pohjoispuolelle jäävä osa Siperiasta on erittäin harvaan asuttua. Vuonna 2002 toimitetun väestölaskennan mukaan venäjän väestöstä 79,8 % on venäläisiä. Muita kansallisuusryhmiä ovat tataarit (3,8 %), ukrainalaiset (2 %), baškiirit (1,2 %), tšuvassit (1,1%), mordvalaiset, valkovenäläiset. Alle 0,5 % väestönosuuden muodostavia kansallisuuksia ovat lisäksi muun muassa armenialaiset, avaarit, tšetšeenit, saksalaiset, juutalaiset, kazakit, marit ja udmurtit. Venäjän väestöstä 73 % asuu kaupungeissa.

Kulttuuri

Venäjällä sekä muissa entisen Neuvostoliiton maissa on varsin edistynyt kulttuuri Neuvostoliiton romahduksesta ja talouden lama-ajoista huolimatta. Sekä kirjallisuus että teatteri ovat Venäjällä suosittuja kulttuurimuotoja, mutta venäläinen musiikki ei ole merkittävästi menestynyt maan rajojen ulkopuolella hitiksi noussutta tyttöbändi t.A.T.u.:a lukuun ottamatta. Venäjän syrjäisemmillä alueilla kansanmusiikki on yhä voimissaan. Venäläinen kirjallisuus, teatteri, baletti sekä runous on maailmallakin arvostettua. Katso myös venäläinen keittiö.

Merkittävimmät luonnonvarat

- öljy
- maakaasu
- kivihiili
- timantit
- useat mineraalit
- puu

Merkittävimmät vientituotteet

- öljy
- maakaasu
- puutavara

Juhlapäivät
Pvm	Suomalainen nimi	Paikallinen nimi	Huomautuksia
1. tammikuuta & 2. tammikuuta	uusivuosi	Новый год	valtiollinen juhlapäivä
7. tammikuuta	ortodoksinen joulu	Рождество	valtiollinen juhlapäivä
23. helmikuuta	isänmaan puolustajan päivä	День защитника отечества	valtiollinen juhlapäivä
8. maaliskuuta	kansainvälinen naistenpäivä	Международный женский день	valtiollinen juhlapäivä
1. & 2. toukokuuta	kevään ja työn juhla	Праздник весны и труда	valtiollinen juhlapäivä
9. toukokuuta	voitonpäivä	День Победы	valtiollinen juhlapäivä
12. kesäkuuta	Venäjän Federaation kansallispäivä	День независимости	valtiollinen juhlapäivä
4. marraskuuta	kansallisen yhtenäisyyden päivä		valtiollinen juhlapäivä
12. joulukuuta	perustuslain päivä	День конституции	valtiollinen juhlapäivä

Aiheesta muualla

- [http://www.rusembassy.fi/IndexFinl.htm Venäjän federaation suurlähetystö Suomessa]
- [http://www.venajaseura.com/linkit/alaotsikko10.htm Venäjä-aiheita ja -yhteyksiä]
- [http://maps.google.com/maps?ll=64.014496,90.527344&spn=33.827367,123.240234&t=h&hl=en Venäjä Google Mapsissa]
- [http://www.archive.org/details/VenajanHistoria Venäjän Historia 1878-1918] e-kirja Internet Archivessa
- Luokka:Entiset neuvostotasavallat als:Russland roa-rup:Rusii ms:Russia zh-min-nan:Lō·-se-a ko:러시아 ja:ロシア simple:Russia th:สหพันธรัฐรัสเซีย

Armenia

Armenia on sisämaavaltio Kaukasuksella, Mustanmeren ja Kaspianmeren välillä. Sen naapurivaltioita ovat Turkki lännessä ja Georgia pohjoisessa, Azerbaidžan idässä ja Iran sekä Azerbaidžanin Nahitševanin maakunta etelässä.

Historia

Vuonna 301 Armeniasta tuli ensimmäinen kristinuskon valtionuskonnokseen ottanut maa - 12 vuotta ennen uskonnon virallista tunnustamista Rooman valtakunnassa ja 30-40 vuotta ennen Konstantinuksen kastamista. Alueella oli ennen kristinuskon saapumista harjoitettu useita muita uskontoja, joiden seuraajat käännytettiin. Armenian alue oli useiden eri valloittajien - Parthialaisten, Roomalaisten, Arabien, Mongolien ja Persialaisten jälkeen pitkiä aikoja identiteetiltään hajanainen. Paimentolaisturkkilaiset hallitsivat aluetta vuodesta 1071, jona aikana armenialaisille annettiin useita etuoikeuksia kuten uskonnonvapaus ja vapautus armeijasta. Heitä nimitettiin Osmanivaltakunnassa "luotettaviksi ihmisiksi" (Millet-i Sidika). Vuosina 1813 ja 1828 nykyinen Armenian alue (silloiset Erivanin ja Karabakhin khanaatit) liitettiin väliaikaisesti Venäjän keisarikuntaan. Venäjän ja Ottomaanien välisen sodan (1877-1878) jälkeen, kun lakiuudistukset riistivät armenialaisilta etuoikeuksia, armenialaiset vaativat Venäjää vetäytymään mailtaan, antamaan maalle itsenäisyyden ja parantamaan heidän tilannettaan. Lyhytaikaisen bolševikkivallankumouksen jälkeisen tasavallan jälkeen Armenia liitettiin Neuvostoliittoon. Vuosina 1922-1936 maa kuului samaan neuvostotasavaltaan Georgian ja Azerbaidžanin kanssa ja vuodesta 1936 aina vuoteen 1991 asti maa oli Armenian SNT. Ottomaanivaltakunnan viimeisinä vuosina (1915-1922) suuri osa Anatoliassa asuvista armenialaisista tuhoutui armenialaisten kansanmurhassa. Monet länsimaiset historioitsijat ja armenialaiset pitävät kuolemia valtion masinoimina joukkomurhina, mutta Turkki näkee tapahtumat sisällissodan, tautien ja nälänhädän yhteistuloksena. Uhriluku asettuu suurimmassa osassa arvioista 600 000:sta aina 1,5 miljoonaan henkeen. Uhrien muistoa kunnioitetaan perinteisesti 24. huhtikuuta. Armenia ja monet maailman valtiot ovat kampanjoineet aktiivisesti tapahtumien tunnustamiseksi kansanmurhana - mm. Ranska on pitänyt yhtenä Turkin EU-jäsenyyden edellytyksenä kansanmurhan tunnustamista. Turkki Vuonna 1998 käynnistyi konflikti Armenian ja Azerbaidžanin välillä armenialaisten asuttamasta Vuoristo-Karabahin enklaavista, jonka Stalin oli rajannut neuvosto-Azerbaidžanin sisälle. Maiden itsenäistyttyä vuonna 1991 taistelut alueesta kiihtyivät, ja vuoden 1994 tulitaukoon mennessä Armenian joukot hallitsivat paitsi Vuoristo-Karabahia myös ympäröiviä Azerbaidžanilaisia alueita. Molempien osapuolten talous on kärsinyt kyvyttömyydestä saavuttaa konfliktiin rauhanomainen ratkaisu.

Politiikka

Armenian hallituksen ilmoittamana tavoitteena on rakentaa maasta länsimainen parlamentaarinen demokratia. Kansainväliset tarkkailijat ovat kuitenkin kyseenalistaneet maassa käytyjen vaalien rehellisyyden vuodesta 1995 lähtien, viitaten moniin äänestykseen liittyviin ongelmiin. Suurimmaksi osaksi Armeniaa pidetään kuitenkin yhtenä IVY-maiden demokraattisimmista maista. Armenian yksikamarinen parlamentti on kolmen valtapuolueen hallinnassa - HHK (konservatiivinen republikaanipuolue [http://www.hhk.am]), Dashnak (Armenian vallankumousliitto) ja Orinants Erkir (lakipuolue). Pääoppositio koostuu useista pienemmistä puolueista. Armenialaiset äänestiväi itsenäisyyden puolesta syyskuun 1991 kansanäänestyksessä ylivoimaisella enemmistöllä. Levon Ter-Petrossian oli presidenttinä vuoden 1998 tammikuuhun asti, jolloin mielenosoitukset hänen kasvanutta autoritäärisyyttään ja sisä- ja ulkopoliittisia ongelmian vastaan pakottivat hänet eroamaan. 1999 pääministeri Vasgen Sarkissian, parlamentin puhemies Karen Demirchyan ja kuusi muuta virjailijaa kuoli parlamenttiin tehdyssä attentaatissa. Presidentti Robert Kotšarjan onnistui seuranneiden levottomuuksien hillitsemisessä, ja nauttii tällä hetkellä parlamentin luottamusta.

Osat

Robert Kotšarjan Armeniassa on 10 maakuntaa (marz) ja pääkaupunkialue (k'aghak)
- :
- Aragatsotn (Արագածոտնի մարզ)
- Ararat (Արարատի մարզ)
- Armavir (Արմավիրի մարզ)
- Geghark'unik' (Գեղարքունիքի մարզ)
- Kotajk' (Կոտայքի մարզ)
- Lorri (Լոռու մարզ)
- Širak (Շիրակի մարզ)
- Sjunik' (Սյունիքի մարզ)
- Tavuš (Տավուշի մարզ)
- Vajots' Dzor (Վայոց Ձորի մարզ)
- Jerevan
- (Երևան)
Maantiede
Jerevan Armenia on sisämaavaltio, jota pidetään teknisesti Aasian osana, mutta koska maalla on hyvin paljon yhteistä Euroopan kanssa, se joskus lasketaan kuuluvaksi siihen. Maa sijaitsee Mustanmeren ja Kaspianmeren välissä Georgian, Azerbaidžanin, Iranin ja Turkin välissä. Alue on suurimmaksi osaksi vuoristoista muutamine metsineen. Armeniassa vallitsee mannerilmasto; kylmät talvet ja kuumat kesät. Korkein kohta on 4095 metriin nouseva Aragats -vuori, eikä mikään osa maassa ole alle 400 metrin korkeudella merenpinnasta. Ararat -vuori on armenialaisille maan symboli, alueen korkein vuori, joka kuului Armeniaan ennen kuin Turkki otti Armenialta alueita vuonna 1915. Armenia yrittää puuttua ympäristöongelmiinsa, ja on luonut erinäisiä ympäristöveroja ongelmien hoidon rahoittamiseksi. Hallitus työskentelee Jerevanin lähellä Medzamorissa sijaitsevan ydinvoimalan sulkemiseksi heti kun vaihtoehtoisia energianlähteitä on saatavilla.
Talous
ydinvoimala Ennen itsenäisyyttä Armenian talous oli keskittynyt teollisuuteen - kemikaaleihin, elektroniikkaan, koneisiin, elintarvikkeisiin, synteettiseen kumiin ja tekstiileihin. Maatalous vastasi vain 20% koko tuotannosta ja 10% työvoimasta ennen Neuvostoliiton hajoamista. Kaivokset maassa tuottavat kuparia, sinkkiä, kultaa ja lyijyä. Valtaosa energiasta tuotetaan Venäjältä tuoduilla raaka-aineilla - suurin kotimainen energianlähde on vesivoima. Kuten muut entisen Neuvostoliiton valtiot, Armenian talos kärsii keskitetysti suunnitellun talouden jättämästä perinnöstä ja vanhojen kauppasuhteiden hajoamisesta. Lisäksi vuoden 1988 Spitakin maanjäristys, joka tappoi yli 25 000 ihmistä ja jätti 500 000 kodittomaksi, vaikuttaa yhä maan talouteen - kuten myös Vuoristo-Karabahin konflikti. Azerbaidžanin ja Turkin vastaisten rajojen sulkeminen on romuttanut taloutta koska maa on riippuvainen ulkomailta tuoduista energianlähteistä ja raaka-aineista. Armenian bruttokansantuote putosi lähes 60 % vuodesta 1989 vuosiin 1992–1993, ja maan valuutta dram kärsi vuoden 1993 jälkeen hyperinflaatiosta. hallitus on onnistunut kuitenkin tekemään laajoja taloudellisia uudistuksia, jotka ovat auttanet taloustasvua ja inflaation hillitsemistä. Armenialla on ollut vakaa talouskasvu vuodesta 1995 lähtien ja uudet talousalueet kuten jalokivien prosessointi, tietotekniikka ja jopa turismi ovat alkaneet korvaamaan perinteisempiä elinkeinoja. Vahva kehitys on tuonut maalle lisääntyvää tukea IMF:ltä, Maailmanpankilta ja muilta kansainvälisiltä instituutioilta. Lainat Armenialle vuodesta 1993 lähtien ylittävät 1,1 miljardia dollaria, ja ne on suunnattu maan talouden kehittämiseen. Armenia liittyi WTO:hon 5. helmikuuta 2003. Yksi tärkeistä investointilähteistä on ympäri maailmaa asuva armenialainen diaspora.
Väestö
Armenia on entisistä neuvostotasavalloista toiseksi tiheimmin asuttu, mutta maata rasittaa väestön hupeneminen mm. maastamuuton ja alentuneen syntyvyyden vuoksi. Joidenkin arvioiden mukaan jopa yksi kolmasosa armenialaisista asuu laittomasti Venäjällä, jolloin maassa olisi todellisuudessa vain noin kaksi miljoonaa asukasta. Armenian asukkaista vuonna 1989 93% oli armenialaisia; azereita 3%, venäläisiä 2%, muita (kurdeja) 2%. Vuoteen 1993 mennessä lähes kaikki azerit olivat lähteneet maasta. Armenia on valtaosin ortodoksis-kristillinen maa. Sitä pidetään ensimmäisenä maana, jonne kristinusko levisi 200–300-luvulla. Kristinusko virallistettiin vuonna 301. Yli 90 % armenialaisista kuluu Armenian apostoliseen kirkkoon.
Kulttuuri
Armenialaisilla on oma kieli ja kirjaimisto. 96 % maan asukkaista puhuu armeniaa - mutta yli 75 % puhuu myös venäjää. Armeniassa on korkea luku- ja kirjoitustaitoaste, yli 90 %. Englanti on lisännyt suosiotaan viime vuosina. Jerevanin kansallisessa taidemuseossa on yli 16 000 keskiajalta peräisin olevaa teosta sekä useita eurooppalaisten mestarien maalauksia. Modernin taiteen museo ja Martiros Saryan -museo ovat muita tärkeitä kokoelmia. Lisäksi yksityisiä gallerioita perustetaan kaupunkiin kiihtyvällä tahdilla. Maassa toimii Armenian filharmoninen orkesteri, joka esiintyy Jerevanin uudistetussa oopperatalossa, sekä muita orkestereita. Jazz on suosittua etenkin kesäisin ulkoilmakonserteissa. Jerevanissa on useita draaamateatterteita, jotka esiintyvät pääasiassa armeniaksi ja venäjäksi. Armenialaisilla käsitöillä ja kultaesineillä on pitkät perinteet, ja maassa on useita arkeologisesti merkittäviä kohteita - jälkenä maan asemasta eri kulttuurien kohtauspaikkana. Yksi maan tärkeimmistä kouluista on Armenian amerikkalainen yliopisto.
Merkittävimmät luonnonvarat

- kulta
- kupari
- sinkki
Merkittävimmät vientituotteet

- kupari
- kulta
- alkoholijuomat
Aiheesta muualla

- [http://www.armeniapedia.org/ Armeniapedia]
- [http://www.hayastan.com/ Hayastan.com]
- [http://www.armenica.org/ Armenica]
- [http://www.haias.net/ Virtuaalinen Armenia] Luokka:Armenia Luokka:Aasian valtiot Luokka:Entiset neuvostotasavallat ms:Armenia zh-min-nan:Hayastan ko:아르메니아 ja:アルメニア simple:Armenia th:ประเทศอาร์เมเนีย

Azerbaidžan

Azerbaidžan (azeriksi Azərbaycan) on valtio Kaukasuksella, Aasiassa, entisen Neuvostoliiton alueella. Maan pääkaupunki on Baku. Pinta-ala on 86 600 km² ja väkiluku noin 7,7 miljoonaa. Naapurimaita ovat Armenia lännessä, Georgia koillisessa, Venäjä pohjoisessa ja Iran etelässä. Azerbaidžanille kuuluva Nahitševanin autonominen tasavalta sijaitsee muusta maasta erillään sen kaakkoispuolella Armenian, Iranin ja Turkin ympäröimänä. Azerbaidžanin tasavalta on ollut Euroopan neuvoston jäsen vuodesta 2001. Suurin osa kansasta on šiiamuslimeita ja etnisesti azereita. Valtio on virallisesti demokraattinen, mutta todellisuudessa auktoritäärinen. azereita azereita

Historia

Pääartikkeli: Azerbaidžanin historia Persia ja Venäjä jakoivat Azerbaidzanin keskenään 1828. Maan kansallinen puolue julisti itsenäisyyden 1918, mutta jo 1920 Puna-armeija teki maasta sosialistisen tasavallan. Vuonna 1922 Azerbaidžan liitetiin Transkaukasian sosialistiseen neuvostotasavaltaan ja tämän hajotessa 1936 Azerbaidžanista tuli neuvostotasavalta. Lopullinen itsenäisyys tuli Neuvostoliiton hajotessa 30.8.1991, jolloin presidentiksi valittiin Ajaz Mutalibov. Azerbaidžan ajautui 1991 sotaan Armenian kanssa Vuoristo-Karabahin asemasta. Tulitauko saatiin aikaan 1994, ja vaikka tilanteessa ei olla vielä päästy ratkaisuun, on tulitauko pitänyt. Vuoristo-Karabah

Politiikka

Pääartikkeli: Azerbaidžanin politiikka Armenia miehittää Azerbaidžanille kuuluvaa Vuoristo-Karabahia ja sen raja-alueita. Maiden välillä on aselepo, mutta rauhasta ei ole päästy sopimukseen miehityksen jatkuessa. Azerbaidžanin nykyinen presidentti on ETYJin tuomitsemien vaalien voittaja ja edellisen presidentin Haidar Alijevin poika Ilham Alijev.

Maantiede

Pääartikkeli: Azerbaidžanin maantiede Azerbaidžanin pinta-alasta lähes puolet on vuoristoa, jonka rinteitä peittää lehtimetsä.

Talous

Pääartikkeli: Azerbaidžanin talous Azerbaidžan tuottaa mm. vehnää, teetä, hedelmiä, tupakkaa. Tärkeintä viennin kannalta on öljy. Myös joitain metalleja kuten rautaa, kuparia ja kobolttia tuotetaan.

Väestöjakauma

Pääartikkeli: Azerbaidžanin väestöjakauma Azereita 90%, dagestanilaisia 3,2%, venäläisiä 2,5%, armenialaisia 2%, muita 2,3% (1998 arvio) Azerbaidžanin valtauskonto on islam. Lisäksi maassa on ortodokseja.

Kulttuuri

Pääartikkeli: Azerbaidžanin kulttuuri

Merkittävimmät luonnonvarat

- öljy
- maakaasu
- rautamalmi

Merkittävimmät vientituotteet

- öljy
- puuvilla Luokka:Aasian valtiot Luokka:Entiset neuvostotasavallat Luokka:Azerbaidžan ms:Azerbaijan zh-min-nan:Azerbaijan ko:아제르바이잔 ja:アゼルバイジャン simple:Azerbaijan th:ประเทศอาเซอร์ไบจาน

Tšetšenia

Tšetšenian tasavalta (venäjäksi: Чеченская Республика; Tšetšenskaja respublika, tšetšeeniksi: Нохчийн Республика; Noxçiyn Respublika) on Venäjän federaation tasavalta. Se sijaitsee Kaukasiassa, Venäjän eteläisessä liittopiirissä (federalnyj okrug). Tšetšenian rajanaapurit ovat Stavropolin aluepiiri (kraj) pohjoisessa, Dagestanin tasavalta idässä, itsenäinen Georgia etelässä ja Venäjän federaation Ingušian ja Pohjois-Ossetian tasavallat lännessä.

Historia

Venäjän vaikutus Kaukasiassa alkoi jo 1500-luvulla Iivana IV:n perustettua Tarkin 1559, jossa ensimmäinen kasakka-armeija oli sijoitettuna 1587. Myöhemmin alue kuului Krimin kaanikuntaan, joka liitettiin Venäjään 1783. Keisarikunnan armeijat saapuivat nykyisen Tšetšenian alueelle 1830-luvulla turvaamaan Venäjän etupiiriä Osmanien valtakuntaa vastaan. Tšetšeeniheimojen vastarintaa johti kansallissankari imaami Šamil, joka vangittiin ja karkoitettiin 1859. Sodan myötä kaukasialaisia muutti Turkkiin ja Lähi-itään, ja tilalle muutti armenialaisia ja kasakoita. Tšetšenia liitettiin Venäjän keisarikuntaan 1859 ja Neuvostoliiton aikana se oli osa Tšetšeeni-ingušian sosialistista neuvostotasavaltaa. Tasavalta sai autonomian 1936. Toisen maailmansodan aikana tšetšeenejä syytettiin yhteistyöstä Saksan kanssa ja Josif Stalin siirrätytti lähes koko väestön maanpakoon Kazakstaniin. Yli neljännes tšetšeeneistä kuoli karkoituksen aikana. Tšetšeenit rehabiloitiin ja heidän sallittiin palata kotiseuduilleen vuonna 1957 Stalinin kuoleman jälkeen. Neuvostoliiton romahduksen yhteydessä Tšetšenian tasavallan johtajat julistautuivat itsenäisiksi 6. syyskuuta 1991. Entinen kenraali Džohar Dudajev syrjäytti kaappauksella maan kommunistijohdon. Hänet valittiin maan johtoon vaaleilla 27.10.1991. Hän julisti maan yksipuolisesti itsenäiseksi Venäjän federaatiosta marraskuussa. Itsenäisyyden tunnustivat Georgian vallankaappauksella jo syrjäytetty hallitus ja Afganistan Taliban-liikkeen noustua valtaan 1996. Vuonna 1992 inguušien Ingušia erosi Tšetšeeni-Ingušian tasavallasta ja jäi Venäjän yhteyteen. Uuden valtion hallintoa vastaan aloitettiin sissisota vuoden 1993 puolivälissä ja keväällä 1993 sissisotaa käyvä puoli pyysi apua Venäjältä. Dudajev hajotti maan parlamentin. Lokakuussa 1994 Venäjän tukemat sissijoukot yrittivät vallankaappausta. Venäjän armeija aloitti Boris Jeltsinin käskystä hyökkäyksen joulukuussa 1994 (katso: ensimmäinen Tšetšenian sota). Dudajev sai surmansa iskussa huhtikuussa 1996. Presidentin tehtäviä alkoi hoitamaan Zelimhan Jandarbijev. Toukokuussa solmittiin tulitauko, mutta se ei pitänyt. Sota päättyi Hasavjurtin rauhansopimukseen ja Venäjän vetäytymiseen. Tulitauko solmittiin 27. tammikuuta 1997. Kysymys maan itsenäisyydesta jätettiin 31. joulukuuta 2001 jälkeen. Tammikuussa 1997 presidentiksi valittiin Aslan Mashadov. Hän vieraili Moskovassa, jolloin allekirjoitettiin lopullinen rauhansopimus. Elokuussa 1997 Mashadov ilmoitti oikeuslaitoksen siirtyvän islamilaiseen šaria-lakiin, mikä näkyi mm. julkisina teloituksina. Tammikuussa 1998 sissipäällikkö Šamil Basajev muodosti hallituksen. Hän erosi kuitenkin jo heinäkuussa. Suosionsa menettänyttä Mashadovia vastaan tehtiin lukuisia murhayrityksiä, maalikuussa 1999 jo neljäs. Vuoden 1999 aikan Tšetšenian ja Venäjän rajalla tapahtui lukuisia aseellisia yhteenottoja. Tšetšeenit kaappasivat mm. YK:n työntekijöitä ja venäläisiä virkamiehiä. Toinen Tšetšenian sota alkoi 1999. Syynä oli Basajevin naapuritasavaltaan Dagestaniin johtama hyökkäys ja noin 300 kuolonuhria vaatineet kerrostaloräjäytykset elo–syyskuussa 1999 Moskovassa ja Dagestanissa. Venäjän lehdistö syytti iskuista tšetšeenikapinallisia ja he puolestaan Venäjää. Sota alkoi 1. lokakuuta 1999 ilmaiskuilla joilla Venäjän armeija vältti ensimmäisen sodan raskaat miestappiot. Huolimatta Venäjän voitosta, islamilaiset militantit Šamil Basajevin johtamina jatkavat sissisotaa Venäjän joukkoja ja Venäjän asettamaa Tšetšenian hallitusta vastaan. Noin 280 000 ihmista pakeni tasavallasta, valtaosa Ingušiaan. Lisäksi maassa oli 150 000 sisäistä pakolaista. Separatistihallinnosta käytetään nimitystä Itškerian tšetšeenitasavalta.

Politiikka

Tšetšenia on Venäjän federaation tasavalta, sen perustuslaki astui voimaan 2. huhtikuuta 2003 23. maaliskuuta järjestetyn kansanäänestyksen jälkeen. Yli 70 prosenttia Tšetšenian asukkaista kannattaa pysymistä osana Venäjän federaatiota, myös Venäjää arvostelevien tahojen järjestämissä kyselyissä. Ensimmäiseksi presidentiksi valittiin Ahmad Kadyrov, entinen separatistinen sotapäällikkö, jonka separatistit tuomitsivat petturiksi. Kadyrov sai 83% äänistä kansainvälisesti tarkkaillussa vaalissa 5. lokakuuta 2003. Kaikki eivät hyväksyneet vaalin tulosta, ja syyttivät Venäjän armeijan sotilaita äänestäjien pelottelusta ja vaaliuurnien väärentämisestä. Hänellä ei myöskään ollut merkittäviä vastaehdokkaita. Kadyrov murhattiin pommilla 9. toukokuuta 2004 Grozyin stadionilla voitonpäivän juhlallisuuksien yhteydessä. Iskussa sai surmansa 12 yhteensä ja 56 loukkaantui. Kadyrovia vastaan oli tehty tusina murhayrityksiä jo aiemmin. Uusi presidentinvaali suoritettiin 29. elokuuta 2004. Alu Alhanov, entinen sisäministeri sai 74% äänistä 85,2% äänestysaktiivisuudella. Alhanov oli Kremlin tukema ehdokas. Tarkkailijat, mukaan lukien Yhdysvaltain sisäministeriö ja Helsinki-ryhmä kritisoivat merkittävän vastaehdokkaan, liikemies Malik Saidullajevin ehdokkuuden eväämistä korkeimmassa oikeudessa. Vaalia valvoivat IVY ja Saudi-Arabia, länsimaiset tarkkailijat eivät osallistuneet kutsusta huolimatta. Vaaleilla valitun hallituksen lisäksi maassa on itse itsensä valtaan asettanut separatistinen hallitus, joka pitää Tšetšeniaa itsenäisenä valtiona nimellä Itškerian tšetšeenitasavalta. Tätä hallintoa ei tunnusta mikään hallitus, mutta jotkin Euroopan ja arabimaat ovat antaneet sen jäsenille turvapaikkoja, huolimatta Venäjän vaatimuksesta luovuttaa sen terroristeiksi syytetyt jäsenet. Tämän hallituksen presidentti on Abdul-Halim Saidulajev ja ulkoministeri Iljas Ahmadov. Aslan Mashadov valittiin 27.1.1997 pidetyissä ETYJin ja EN:n valvomissa vaaleissa Itškerian presidentiksi. Mashadov sai 63,8% äänistä. Hänen kauttaan jatkettiin, koska sodan aikana ei voitu järjestää uusia vapaita vaaleja. Hän ei voinut osallistua vuoden 2003 vaaleihin separatistipuolueen ollessa kielletty ja ollessaan syytettynä terrorismista Venäjällä. Mashadov pakeni toisen Tšetšenian sodan edellä etelään separatistien hallitsemille alueille maan eteläosiin, ja 8. maaliskuuta 2005 venäläisviranomaiset ilmoittivat tämän kuolleen venäläisjoukkojen hyökkäyksessä Tolstoi-Jurtin kylään Groznyin pohjoispuolella. Väliaikaiseksi presidentiksi nimitettiin kansainvälisesti lähes tuntematon šeikki Abdul-Halimin nimeä käyttävä korkeimman šaria-oikeuden puheenjohtaja, joka on syntynyt Tshetsheniassa Argunin kaupungissa. Todellisen vallan uskotaan kuitenkin siirtyneen komentaja Abdallah Shamil Abu Idrisille, joka tunnetaan kansainvälisesti paremmin nimellä Šamil Basajev.

Hallinnollinen jako

šeikki Abdul-Halimin Tšetšenia on jaettu muiden autonomisten tasavaltojen ja alueiden tapaan piireihin (районы): # Naurskin piiri (Наурский район) # Shelkovskoin piiri (Шелковской район) # Nadteretšnin piiri (Надтеречный район) # Groznenski piiri (Грозненский район) # Gudermesski piiri (Гудермесский район) # Sunženski piiri (Сунженский район) # Atšhoy-Martanovskin piiri (Ачхой-Мартановский район) # Urus-Martanovskin piiri (Урус-Мартановский район) # Šalinskin piiri (Шалинский район) # Kurtšalojevskin piiri (Курчалоевский район) # Itum-Kalinskin piiri (Итум-Калинский район) # Shatojskin piiri (Шатойский район) # Vedenski piiri (Веденский район) # Nožai-Jurtovskin piiri (Ножай-Юртовский район) # Sharojskin piiri (Шаройский район)

Väestöjakauma

Suurin osa tšetšeeneistä on sunni-muslimeja, johon uskoon kansa kääntyi 1500–1700 luvuilla. Neuvostoliiton loppuvaiheissa maassa oli 23% venäläisiä (269 000 1989) Suurin osa venäläisväestöstä on paennut maasta sotien vuoksi ja 1990-luvun lopussa noin 60 000 oli jäljellä. Viralliset kielet ovat tšetšeeni ja venäjä. Tšetšeenin kieli kuuluu pohjois-keskiseen kaukasialaiseen kieliryhmään jonka sukulaiskieliä ovat inguuši ja batsb. Väestönkasvu on nopeaa, ja väestö on keskimäärin yksi nuorimpia Venäjällä.

Kirjallisuuta

- Tšetšenian historiaa on Antero Leitzingerin kirjassa Tshetsheenit – Pohjois-Kaukasuksen historiaa ja Groznyin taistelu 24.1.1995 saakka.
- Toista Tšetšenian sotaa Anna Politkovskajan kirjassa "Toinen Tshetshenian sota", sekä eversti Erkki Nordbergin tutkimuksessa Arvio ja ennuste Venäjän sotilaspolitiikasta Suomen suunnalla.
- Džohar Dudajevin lesken Alla Dudajevan kirjoittama kirja "Miljoni esimene" on julkaistu viroksi. Siinä kerrotaan Tšetšenian historiasta ja ensimmäisestä Tšetšenian sodasta. Kirjan lopussa on kronologia, jonka on kirjoittanut virolainen kansanedustaja Andres Herkel.

Muuta

- Kielitoimiston ohjeiden mukaan Tšetšenia on kirjoitettava š-kirjaimilla, eikä š-kirjainta tule kirjoittaa esimerkiksi "sh".

Aiheesta muualla

- [http://chechnya.gov.ru/ Tšetšenian tasavallan virallinen sivusto] (venäjäksi)
- [http://www.kolumbus.fi/suomi-tshetshenia-seura/index.htm Suomi-Tshetshenia -seura]
- [http://www.kolumbus.fi/suomi-tshetshenia-seura/laki.htm Tšetšenian perustuslaki] (englanniksi)
- [http://www.kavkazcenter.com/eng/ Kavkaz-Center Chechen independent international Islamic Internet agency] (tšetšeenisissien sivusto)
- [http://www.chechenpress.co.uk/english/index.shtml separatistien uutistoimisto]
- [http://personal.inet.fi/koti/juhani.putkinen/tshetshenia_vapaaksi.htm Tšetšenian historiaa viitetiedoin]
- [http://www.chechnya-mfa.info/ Itškerian (itsenäisyyttä kannattava) ulkoasiainhallinto] (englanniksi) Luokka:Tšetšenia ko:체첸 공화국 ja:チェチェン共和国

Ingušia

Ingušia (myös Ingušetia) on tasavalta Itä-Euroopassa Kaukasiassa. Ingusian tasavalta kuuluu Venäjän federaatioon. Se rajoittuu idässä idässä ja koillisessa Tšetšeniaan, etelässä Georgiaan, lännessä ja pohjoisessa Pohjois-Ossetiaan.

Maantiede

Ingušian pinnanmuodot ovat hyvin vaihtelevat. Maan eteläosaa hallitsee Kaukasusvuoristo, jonka korkein kohta Ingušian alueella on Stolovaja 2993 m. Maan pohjoisosassa puolestaan on tasankoja, jotka liittyvät niiden pohjoispuolella olevaan Nogaiaroon. Suurin joki on Terekiin laskeva Sunža sekä sen sivujoki Assa. Ingušiassa vallitsee mannerilmasto. Keskilämpötila on tammikuussa -7 °C ja heinäkuussa +22 °C. Vuoden keskimääräinen sademäärä on 1 200 mm.

Väestö

Ingušian väkiluku on 488 000 ja väentiheys 52,5 as/km². Enemmistö asukkaista on ingušeja. Vuoden 2002 väestönlaskennan mukaan Ingušiassa oli 467 294 asukasta, joista oli inguušeja 361 057 (77,27 %), tšetšeenejä 95 403 (20,42 %), venäläisiä 5 559 (1,19 %) ja muita 5 234 (1,12 %). Ingušit kutsuvat itseään nimellä galgai ja he puhuvat kaukasialaisiin kieliin kuuluvaa inguušin kieltä. He ovat läheistä sukua tšetšeeneille. Ingušian suurin kaupunki on entinen pääkaupunki Nazran (76 200 as.). Muita kaupunkeja ovat Malgobek (35 700 as.), Karabulak (18 700 as.) ja nykyinen pääkaupunki Magas. Maan väestöstä asuu kaupungeissa 42,5 %.

Hallinnollinen jako

Ingušia on jaettu hallinnollisesti 4 piiriin ja 3 suoraan tasavallan hallinnon alaiseen kaupunkiin (Nazran, Malgobek ja Magas). Maan pääkaupunkina oli vuoteen 2002 asti Nazran. Nykyinen pääkaupunki on Magas.

Talous

Ingušia on pääasiassa maatalousaluetta. Maanviljelys on keskittynyt pohjoisosan tasangoille ja siellä viljellään vihanneksia, hedelmiä ja viljaa. Kastelualueilla viljellään lisäksi riisiä. Lampaisiin ja vuohiin keskittynyt karjatalous puolestaan on keskittynyt maan eteläosan ylängöille. Ingušiassa tuotetaan myös öljyä ja maakaasua. Teollisuuden tärkeimmät alat ovat öljynjalostus-, koneenrakennus- ja elintarviketeollisuus. Öljyntuotanto ja –jalostus ovat keskittyneet maan luoteisosaan Malgobekin kaupungin ympäristöön.

Politiikka

Maan ensimmäinen presidentti oli Ruslan Ašujev. Hänet valittiin presidentiksi 1990-luvun alussa, kun Ingušian tasavalta oli muodostettu.

Kulttuuri

Uskonto

Ingušit kääntyivät ensin kristinuskoon, mutta myöhemmin heidät käännytettiin islamiin. Nykyisin suurin osa Ingušian väestöstä on sunnimuslimeita. Lisäksi on ortodoksivähemmmistö (noin 10 % väestöstä).

Historia

Ingušia oli osa Tšetšeni-Ingušian ASNT:aa, Neuvostoliiton hajoamiseen asti vuonna 1991. Neuvostoliiton hajoamisen yhteydessä tšetšenit ja ingušit muodostivat erilliset tasavallat. Venäjä tunnusti Ingušian eron Tšetšeniasta joulukuussa 1992, mikä edellytti Venäjän federaation perustuslain muutosta. Tšetšenian ja Ingušian tekemän sopimuksen mukaan Ingušia jäi osaksi Venäjän federaatiota. Julistus Ingušian valtion suvenerisuudesta Venäjän federaation yhteydessä annettiin Kansankongressin ylimääräisessä istunnossa 15. toukokuuta 1993. Luokka:Ingušia Luokka:Venäjän tasavallat Luokka:Kaukasia ko:잉구슈 공화국 ja:イングーシ共和国

Dagestan

Dagestan on tasavalta Itä-Euroopassa Kaukasiassa Kaspianmeren rannalla. Dagestan kuuluu Venäjän federaatioon. Se rajoittuu pohjoisessa Kalmukiaan, idässä Kaspianmereen, etelässä Azerbaidžaniin, lounaassa Georgiaan, idässä Tšetšeniaan ja luoteessa Stavropolin aluepiiriin. Tasavallan pääkaupunki on Mahatškala. Maan nimi tulee tataarin kielestä ja se tarkoittaa ”Vuorimaata”.

Maantiede

Maantieteellisesti Dagestan voidaan jakaa 5 osaan: Kaspianmeren rannikko ja soinen tasanko Terek ja Sulak jokien välissä on alankoa, Terekin pohjoispuolinen alue on Nogaiaroa, maan eteläosaa hallitsevat korkeat Kaukasusvuoret, maan sisäosat ovat vuorista ylätasankoa ja tämän ylätasangon ja rannikon alangon välillä on kumpuilevaa ylänköä. Dagestanin korkein vuori on Bazar-Dyuzi (4 480 m), joka sijaitsee Azerbaidžanin vastaisella rajalla.

Vesistöt

Alueella virtaa monia jokia, jotka saavat alkunsa Kaukasukselta ja laskevat Kaspianmereen. Näistä merkittävimmät ovat Terek, Sulak, Samur ja Ulluchauy sekä Kalmukian vastaisen rajan muodostava Kuma.

Kasvillisuus

Eniten metsiä on Kaukasusvuorten rinteillä ja niiden pohjoispuolella. Yleisimmät puulajit ovat tammi, pyökki, valkopyökki, koivu, ja mänty.

Ilmasto

Ilmasto on keskimäärin lämmin ja kuiva, mutta alueiden välillä on tietenkin vaihteluita. Tammikuun keskilämpötila vaihtelee rannikon alankoalueella +1,4 ˚C ja -3 ˚C välillä. Vuoristoalueilla on kylmempää, siellä lämpötila vaihtelee -5 ˚C ja -11 ˚C. Heinäkuun keskilämpötila koko maassa on +24 ˚C. Maan pohjoisosassa Nogaiarolla sataa keskimäärin 200-300 mm vuodessa. Kaukasuksella maan eteläosassa sademäärässä on suuria eroja, runsassateisimmilla alueilla keskimäärin 600-800 mm ja joillakin alueilla ei juuri ollenkaan. Kuva:_kartta.

Väestö

Etniset ryhmät

Kuva:_kartta. Dagestan on yli 30 etnisen ryhmän koti. Neuvostoaikana pienempiä etnisiä ryhmiä luettiin isompiin, kunnes ne oli yhdistelty 6 kansallisuudeksi. Tästä huolimatta eri kansat säilyttivät kuitenkin identiteettinsä. Suurimmat etniset ryhmät ovat avaarit 27,5 %, gardit 15,6 %, kumykit 12,9 % ja lezgit 11,3 %. Lisäksi on venäläisiä 9,2 %, lakeja 5,1 %, tabasareja 4,3 %, azereja 4,2 %, tšetšeenejä 3,2 %, nogaita 1,6 %, (vuoristo)juutalaisia 0,5 % ja muita 4,6 % (mm. rutuleja, aguleja, osseetteja, taatteja, ukrainalaisia, balkaareja ja tataareja). Dagestanin alkuperäiskansat muodostavat noin 80 % maan väestöstä. Nämä Dagestanin alkuperäiskansat puhuvat yli 30 kieltä, mutta vain 6 niistä on kirjakieliä. Ja pelkästään näissä 6 kielessä on yli 40 murretta.

Suurimmat kaupungit

Maan suurin kaupunki on pääkaupunki Mahatškala (334 500 as.) Kaspianmeren rannikolla. Muita suuria kaupunkeja ovat Derbent (90 100 as.) myöskin rannikolla, Hasavjurt (83 800 as.) maan länsiosassa, Kaspijsk (67 900 as.) rannikolla, Bujnaksk (58 200 as.)pääkaupungin lounaispuolella ja Kizljar (30 000) Terekin varrella.

Hallinnollinen jako

Dagestan on jaettu 41 piiriin ja 10 kaupunkiin.

Politiikka

Talous

Dagestanin talous keskittyy öljyn ja maakaasun tuotantoon sekä kemikali-, koneenrakennus-, tekstiilinvalmistus-, elintarvike- ja metsäteollisuuteen. Öljyesiintymät sijaitsevat kapealla rannikkoalueella. Dagestanin maaperässä arvellaan lisäksi olevan 280 miljoonaa tonnia öljyä ja maakaasua, mutta niiden hyödyntämistä vaikeuttaa kuitenkin epätasainen ja vuoristoinen maa. Maanviljelys on keskittynyt vehnän ja hedelmien sekä viininviljelykseen. Karjatalous on keskittynyt naudan lihan, maidon, lampaanlihan ja -villan tuotantoon. 1990-luvun alussa Sulak-jokeen rakennettiin useita vesivoimaloita. Mahatškalasta on rautatieyhteydet pohjoiseen Astrahaniin ja Grozniin, sekä etelään Bakuun. Tasavallan halki kulkee etelä-pohjoissuunnassa myös tärkeä valtatie. Lentoyhteyksiä on suurimmissa kaupungeissa.

Uskonto

Dagestanin asukkaista suurin osa on islaminuskoisia. Suurin ei-islaminuskoinen ryhmä on venäläiset, jotka ovat ortodoksikristittyjä.

Koulutus

Dagestanin valtion yliopisto (per. 1931) sijaitsee Mahatškalassa. Siellä toimivat myös Dagestanin teknillinen instituutti, Dagestanin valtion lääketieteellinen instituutti ja Dagestanin maatalousinstituutti sekä muita akatemioita ja instituutteja.

Historia

Varhaista historiaa

Ihmisasutusta on Dagestanin alueella ollut jo kivikaudella. Alue on aikojen saatossa kuulunut moniin valtioihin, mm. Alaniaan ja Persiaan sekä arabien, mongolien ja Venäjän valtakuntiin.

Osaksi Venäjän keisarikuntaa

Venäläiset tunkeutuivat alueelle ensimmäistä kertaa 1400-luvulla. Dagestan siirtyi Gulistanin sopimuksen perusteella Persialta Venäjälle vuonna 1813. Dagestanilaiset taistelivat kuitenkin pitkään tämän jälkeen, yhdessä tšetšeenien kanssa venäläisiä valloittajia vastaan. Tällä Dagestanin puolustustaitelulla oli 3 merkittävää johtajaa: šeikki Gazi Muhammed (1828-1832), Hamzat-Bey (1832-1834) ja Shamil (1834-1859). Šeikki Gazi Muhammed julisti pyhän sodan eli jihadin Venäjää vastaan 1800-luvun alussa. Venäjä sai Dagestanin haltuunsa vasta Shamilin antautumisen jälkeen vuonna 1859. Tämän jälkeen Dagestania hallitsivat Venäjän asevoimat. Kun Venäjän ja Turkin välillä syttyi sota vuonna 1877, alkoivat kapinat uudelleen sekä Dagestanissa että Tšetšeniassa. Nämä kapinat kuitenkin kukistettiin, tosin vuoristoon jäi alueita, joihin Venäjä ei pystynyt valtaansa ulottamaan.

Dagestanin emiraatti

Venäjän vallankumouksen ja sitä seuranneen sisällissodan aikana Dagestanissa käytiin voimakkaita taisteluita. Dagestan julistautui 1919 Dagestanin emiraatiksi ja eronneeksi Venäjästä.

Osaksi Neuvostoliittoa

Seuraavana vuonna Dagestanin emiraatti joutui kuitenkin Neuvostoliitton haltuun. Dagestanista tuli autonominen sosialistinen neuvostotasavalta 20. tammikuuta 1921. Alueella sattui voimakas maanjäristys 14. toukokuuta 1970, joka aiheutti tuhoja varsinkin pääkaupungissa.

Osana Venäjän federaatiota

Vuonna 1990 Dagestan julistautui suvereeniksi tasavallaksi vastoin Neuvostoliiton keskushallinnon tahtoa. Neuvostoliiton romahduksen jälkeen Dagestanin tasavalta jäi Venäjän yhteyteen. Tasavallassa toimii monia aseistautuneita puolisotilaallisia ryhmiä. Toukokuussa 1998 sissit hyökkäsivät hallintorakennukseen pääkaupungissa. Radikaalit wahhabimuslimisissit julistivat kesällä 1999 Dagestanin itsenäiseksi islamilaiseksi tasavallaksi. Samalla sissit julistivat myös pyhän sodan eli jihadin venäläisiä vastaan. Dagestanin eri kansallisuuksilla on sisäisiä alueriitoja, varsinkin avaarien ja lakien välit ovat kireät. Maan länsiosassa asuvat noin 80 000 tšetšeeniä puolestaan halusivat liittyä itsenäistyneeseen Tšetšeniaan 1990-luvulla. Lisäksi maan eteläosassa ja Azerbaidžanissa asuvat lezgit tavoittelevat itsenäisyyttä. Luokka:Dagestan Luokka:Kaukasia ko:다게스탄 공화국 ja:ダゲスタン共和国

Kabardi-Balkaria

Kabardi-Balkarian tasavalta (kabardiksi Къэбэрдей-Балъкъэр Республикэ, balkaariksi Къабарты-Малкъар Республика, venäjäksi Ка�